James Hirvisaari - ankaraa kritiikkiä
 

159. Perussuomalaisten suosion syyt

Luin mielenkiintoisen tutkimuksen perussuomalaista ja puolueen menestystekijöistä.

Tutkimuksessa todetaan se, mitä itse olen jo pitkään julistanut: kaksi tärkeintä syytä puolueen suosiolle ovat eurokriisi ja maahanmuutto.

Eduskuntavaalien jälkeen tehty tutkimus osoitti, että tärkein syy äänestää perussuomalaisia oli eurokriisi (91%), ja toiseksi tärkeimpänä pidettiin maahanmuuttoasioita (89%).

Mielestäni tämä tosiasia on pidettävä visusti mielessä, sillä on tärkeää, että olemme uskollisia kannattajillemme ja että puolueena puhallamme edelleenkin yhteen hiileen kaikilla politiikan sektoreilla. Maahanmuuttopolitiikkaan vaadimme tiukennuksia, ja aihe on pidettävä agendammme ytimessä.

Tutkimuksen mukaan perussuomalaisten kannattajakunta on yhtä työväenluokkainen kuin vasemmistoliiton. Toisaalta perussuomalaisten kannattajissa on toiseksi eniten yrittäjiä heti kokoomuksen jälkeen. Kaksi kolmasosaa perussuomalaisten kannattajakunnasta on miehiä, kun taas vihreiden kannattajista yhtä suuri osuus on naisia. Lisäksi perussuomalaisten ja vanhakokoomukselaisten arvoprofiilit ovat "silmiinpistävän samanlaiset". Perussuomalaiset on konservatiivinen työväenpuolue ilman sosialismia.

Aasinsillasta toiseen

Vihainen punavihervasemmisto hurmostelee monikulttuuriaatteen palossa. Vasemmistoideologi haluaa monikulttuurisuutta, mutta normaali suomalainen työmies ei halua. Hämmästelen äkkiväärien vihersosialistien hysteerisiä raivonpurkauksia ja täysin avointa rasistiksi nimittelyä omaa kansaamme ja kulttuuriamme puolustavia, rauhallisen kiihkottomia perussuomalaisia kohtaan. Kaiketi heidän mielestään suomalaisilla ei ole omaa kansaa ja kulttuuria tai ainakaan siinä ei ole mitään puolustettavaa. Mutta meillä on oma isänmaa, oma kansa, oma kieli ja kulttuuri sekä maan tapa. Suomi on suomalaisten maa. Valitettavasti myös liberalisoitunut kokoomus on nämä seikat unohtanut.

Petollista itsetuhoisuutta on mainittu kaistapäinen hurmostelu, jossa ihannoidaan vierasta monokulttuuria ja syrjitään kaikkia muita. Monikulttuurisuus tarkoittaa rinnakkaiskulttuuria ja siis käytännössä suvaitsemattomuuden ja rasismin palvontaa. Rasistiksi nimittelijä on itse pahimman lajin vihapuhuja ja rasisti.

Ihmisillä voi olla valehtelevan median luomia vääriä mielikuvia perussuomalaisista. Olemme sanoutuneet puolueena täysin irti rasismista, väkivallasta ja kaikkinaisesta syrjinnästä. Ihmisvihalla me emme ratsasta. Me emme ole ulkomaalaisvastaisia ja muukalaisvihamielisiä äärioikeistolaisia. Emme ole vieraspelkoisia vihanlietsojia. Emme vastusta maahanmuuttoa vaan toimimme järkevämmän maahanmuuton puolesta. Kannatamme mahdollisimman hyviä etnisiä suhteita.

Ja kolmanteen

Kuulin, että muuan kurdirikollinen on pääsemässä piakkoin vankilasta. Vaikka mies on tuomittu vakavista rikoksista ja uhannut perhettään, häntä ei karkoteta kotimaahansa. Mutta sen sijaan suomalainen perhe joutuu elämään pelossa ja pakolaisena omassa maassaan. Eihän sen niin pidä mennä. Tässä on yksi asia, jossa suomalaiset ovat harvinaisen yksimielisiä: rikolliset maahanmuuttajat on karkotettava. Kansalaisten mielipidettä olisi ehdottomasti kuunneltava. Lakeja on viilattava niin, että viranomaiset joutuvat tekemään kansan tahdon mukaisia päätöksiä.

Tämä ei ole vaikea asia. Jos on yhteistä tahtoa, löytyy takuulla keinoja.

©  jameshirvisaari.com