James Hirvisaari - ankaraa kritiikkiä
 

125. Arvoisat kaarnalaivojen veistäjät, hyvät naiset ja herrat!

 

23.7.2011 21:05

 

Kun omaan lapsuuteen on jo useiden vuosikymmenten välimatka, perspektiiviä elämän pyörteisiin on ehkä hiukan enemmän kuin Vääksynjoessa tänään seikkailevilla kaarnalaivoilla, jotka vasta kuvastavat niitä haaveita, joita pienin käsin on veneen muotoihin veistetty.


Tänään kilpaillaan nopeudessa, tekniikassa, rohkeudessa ja ulkonäössä – niistä on elämän monet muutkin kisat rakennettu. Vastatuulet, myrskyt ja haverit, niin kuvaannollisesti kuin sananmukaisestikin, kuuluvat kamppailuihin elämän pyörteissä. Mutta senpä vuoksi perille pääseminen onkin usein yhtä makea tunne kuin voittaminen. Joskus pelkästään se, että saa itsensä liikkeelle, riittää riemun tunteeseen. Itsensä voittaminen on kaikkein vaikein - ja siten ehkä kaikkein antoisin kilpakokemus.

 

Oman kaarnalaivani veistämisestä on kulunut jo niin kauan aikaa, että lopputulosta en enää muista. Vietin lapsuuteni kesät Kalkkisissa, meijerin läheisyydessä sijaitsevassa Hirvisaaressa, jossa syntynyt isäni oli oman isänsä tavoin hyvin taitava käsistään. Valtionrautateiden puuseppänä hän veisti kaarnalaivojen lisäksi leivän koko perheellemme ja rakensi omin käsin rintamamiestalon Rekolaan, silloiseen Helsingin maalaiskuntaan, joka on nykyisen Vantaan kaupungin aluetta. Sielläkin poikasen askeleet löysivät usein tiensä purojen varteen ja Keravanjoelle – veden yhtäaikainen kauneus ja voima ovat aina kiehtoneet mieltäni.


Suurimmat veneseikkailut olen kuitenkin kokenut juuri näissä vesissä – Päijänteellä ja Kymijoella, viisaiden, osaavien miesten, opastamana. Uistinkeisari Ensio Rapala muisteli taannoin isoisäni kädentaitoja kertoen, että Hirvisaaressa syntyivät seutukunnan parhaat airot. Malliparit sekä isoisän että isän käsistä ovat vieläkin muistoina oman kotini ulkoseinällä täällä Vääksyssä. Niiden näkeminen muistuttaa minua päivittäin siitä, mistä olen lähtöisin, ja millaisia arvoja kotini minulle opetti.


Tänään ei kuitenkaan soudeta eikä saada isän kädestä uutta voimaa, vaan on itse selviydyttävä päivän haasteista. Oma lapsuudenkotini oli hyvin turvallinen, ja lapsuuteni kesät täällä Asikkalan upeissa maisemissa ovat jättäneet lähtemättömät jäljet sieluuni. Toivon koko sydämestäni, että tämän päivän ja muut kotiseudun yhteiset tapahtumat muistuttavat meitä kaikkia siitä, että traditio on joskus kaikkein paras vaihtoehto – ja että kauneimmat muistot, elämässä kaikkein kauimmaksi kantavat voimavarat syntyvät useimmiten kotona, yhdessä tekemisen turvallisesta tunnelmasta.


Hyvät kuulijat, Norjaa on eilen kohdannut äärimmäisen järkyttävä kansallinen katastrofi, ja tänään siellä toimitetaan suruliputus. Edelliseen nojaten haluan painottaa turvallisen lapsuuden merkitystä ehyen elämän rakennusaineena. Tässä kohtaa haluan pitää hiljaisen hetken uhrien muistoksi ja heidän omaistensa tueksi.

(Hiljainen hetki)



Kiitos.


Myötätuulen tarttuessa purjeisiin vanhinkin merikarhu unohtaa hetkeksi huolet ja antaa virran viedä. Elämän paradokseihin kuuluu kuitenkin se väistämättömyys, että liian pitkään jatkuva auringonpaiste alkaa ahdistaa – liian pitkä plägä tekee elämän tylsäksi. Ihmisen mieli kaipaa vaihtelua, seikkailuja, uusia mahdollisuuksia.


Vaikka laiva on turvassa satamassa, sitä varten sitä ei rakennettu.


Useimmilla tämän päivän kilpailijoilla elämän suuret myrskyt lienevät vielä edessäpäin. Rohkeus uskoa omiin taitoihin, halu tulla maaliin ensimmäisenä ja – ennen kaikkea – yhdessä kokemisen ilo, ovat kuitenkin kaikki suuria asioita, joiden varassa menestys on jatkossakin varmaa. Jokainen vene on tänään ainakin itsensä voittaja – ja jokaiselle toivon hyvää tuulta purjeisiin ja rohkeutta ja nokkeluutta kisan haasteista selviytymiseen – ja viisautta pitää oma elämäntaival turvallisena ja liian suuret riskit sivuuttaen.


Toivotan kaikille meille elämän purjehtijoille hauskaa kisapäivää ja kisailijoille Paljon Onnea Matkaan!



(Kaarnalaivojen SM-kisojen avauspuhe Vääksyssä 23.7.2011)

©  jameshirvisaari.com