James Hirvisaari - ankaraa kritiikkiä
 

117. Uusi duuni

 

14.5.2011 16:49

 

Aikamoinen elämänmuutos kertaheitolla. Vauhtia on riittänyt, ja varsinkin ensimmäinen viikko kansanedustajana meni hyvinkin vähillä yöunilla.

Kaikki on tietenkin vielä uutta, ja perehdytys jatkuu monta viikkoa. Varmasti kuluu vielä aikaa ennen kuin pääsen kunnolla sisälle uuden työpaikan rytmiin.

Oma eduskuntaryhmämme on suuri 39 hengen joukko, josta suurin osa oli minulle jo entuudestaan tuttua vähintään sosiaalisen median kautta. Mahtavia persoonia kaikki, ja yhteishenki välillämme on luja. On hienoa saada olla mukana tällaisessa kansanliikkeessä.

Perussuomalaisten suosio pohjautuu paljolti EU:n kritiikille, ja linjamme on siinä tiukka. Hallituspaikkaa ei haluttu lunastaa lupauksia rikkomalla.

Oman vaaliteemani kapealla kärjellä sain mahdollisuuden mitata hämäläisten suhtautumista turvapaikkaturismiin ja elintasopakolaisuuteen. Vaalituloksen tulkitsen niin, että myös hämäläiset haluavat tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan.

Kansalta on kysytty, ja kansa on vastannut.

Hämeessä Perussuomalaisten kannatus ylitti sekä maan keskitason että kaikki odotukset. Toki tässä vaiheessa tekee mieli ainakin mietiskellä, että kuinka paljon tästä kannatuksesta siirtyy kunnallisvaaleihin. Eduskuntavaalien prosenteilla olisi aikamoinen jytky tulossa myös kuntapolitiikkaan joka puolella Suomea.

©  jameshirvisaari.com